Nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat
Jään välkehtiessä hiljaa itkevät
Kaiken kuolevaisen ajat muistavat
Halki pohjoisen kirkas taivas siintää
Metsän huuruun saattaa kylmällä sateellaan
Tähdet taakseen kätkee, meren tuleen sytyttää
Ukkosellaan vuoriakin vavisuttaa
Päivät seisauttaen öisin raivoten
Kauan ovat pilvet kulkeneet
Rauhatta vetten päällä velloneet
Jos taivaankannen liekki nyt roudan sulattaa
Meitä vain riepottaa virta mukanaan
Nuo valkoiset kentät yötä häikäisevät
Hiljaiset jättiläiset jäästä ja kivestä
Maan kylmän kauniin saa tuuli hajottaa
Ja ikuinen virta lumena sataa
Lakeudet ainiaan vailla asujaa
Tahtoonsa jääkylmä tuuli maan kauniin taivuttaa
Kaukana viima pilviä ajaa
Kallioihin suruisat säkeensä kirjoittaa
Taivas eksyttää väsyneen vaeltajan
Jonka valkoinen tyhjyys lopulta maahan kaataa
Niin kiroavat jättiläiset jäästä ja kivestä
Ei tästä kukaan käy
Vaikka puut tuhkaksi palaisivat
Vaikka ranta karkaisi veden taa
Ei tätä maata voi ihminen omistaa
Esses campos brancos que reinam sobre esta terra
No brilho de gelo que silenciosamente chora
Todas as idades dos mortais que sabem
E o céu brilhante atinge todo o norte
Chovendo encanecido sobre as madeiras
Ele esconde as estrelas e coloca o mar em fogo
Sacode montanhas por um trovão
Interrompendo o dia, variando durante a noite
Por muito tempo as nuvens viajaram
Inquietas dilatando acima das águas
Se a chama celeste agora derrete o gelo
Com apenas o fluxo que deriva
Esses campos brancos que cegam a noite
Gigantes silenciosos de pedra e de gelo
O vento espalhará a boa terra um frio
E a corrente eterna cai como a neve
Ninguém sempre vivo sobre estas planícies
O vento gelado agora leva a boa terra
Longe do vento dirigindo as nuvens
Esculpindo versos tristes para a pedra
O céu leva a extraviar o andarilho cansado
Derrubado pelo nada branco
Assim amaldiçoa os gigantes de pedra e de gelo
A partir daqui ninguém passará
No caso das árvores serem queimados a cinzas
No caso da costa ser enterrada sob as ondas
Nenhum homem poderá jamais possuir esta terra
