Hangessa jäljet veriset
metsään pimeään haihtuvat.
Kuin riivattu perään vaellan,
kun taivaan värit tummuvat.
Puiden pimeydessä äänet kärsivät kutsuvat,
ja minut lumeen voimalla paiskaavat.
Pimeys päälleni putoaa
ja mieleni pelko valtaa.
Pystynkö vastustamaan
tätä voimaa katalaa?
Mutta kun kylmä tuuli puhaltaa
tiedän kotona olevan.
Kuolleena herään maailmaan,
pimeään ja valtavaan.
Ruumistni kylmenevää
lumen valkeassa
halveksien tarkkailen.
Sekä jäähyväiset jätän.
Puiden latvoihin kohoan
ja ikuisuuteen häviän.
Ikuisuuden arvet
sielussani suolana kirvelee.
Livun hautojen taa pimeyteen,
jossa tuhannet sielut pakahtuvat
sammumattomaan suruunsa.
Ulvoen tuskaa ikiarpien,
vanki olen ikuisten surujen
holvien.
