unistani muistanko kasvot
hiustesi keskellä hehkuvat
ilon surun suuressa vuossa
kuin yöstä nousevan auringon
kielen tapaan värähtävät
puut yksin metsässään
niihin hirtetyistä jää
jokainen vaille itkijää
että meille jäisi päiviemme määrä täytenä
että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valk
isyys
ja kun lapsi syntyy
se syö meitä elävältä
syö meitä sisältä kunnes
olemme vanhemmat
korkea kesän päivä
horisontti ääretön
haukan lento taivaan sineen
ihmeelliseen, uhkaavaan
missä pölyisillä valtateillä
viestinviejät vaeltaa
auringossa ahavoituu
airueitten olkapäät
