Niskasta läpi veitsi sahateräinen Seivästi kuten pilkaten itse tein Tuoden kuoleman vierelleni, Muttei vapautusta empaattista sielulleni Oli tämä uneni loputon, minut polvistava tyhjyys Eloni mielipuolisen hitaasti lopettava Laski ikuisen tulen holveihin, Kadotuksen murskaavaan kouraan Katsoin lävistettyjä käsiäni, Kuinka hymyilinkään krusifiksilläni Suli liha, valui vedenlailla sormistani Nautinnolla silloin heidät teurastin... Piikein riisti silmäni,nylki ihoni, veisti lihani Mursi yksitellen luuni Ollut en kuollut, kaiken kivun tunsin, Kaiken minkä ansaitsin Kidutuksen pohjattomassa kehdossa Perkeleeksi minut viimein iski, Painajaisiin vangiksi painoi, Kyynelten syövyttäville maille Raunioille ihmismielen Messiaana mielisairauden Käärmeiseen puutarhaan ohjasi Alkoi ikuisuuteni, roihusi hulluuteni Valui madot uuden lihani haavoista Punoutui käärmeet vaatteikseni