Minä tiedän että minä olen minä
enkä edes muuta väitä
enkä näitä, sanoja
kirjoita lämpimikseni vaan päästän sydämestäni ja
sisältäni tunkeutuvan kaipaukseni valloilleen
eikä se aloilleen jää vaan tunkeutuu takaisin sydämeen, uudelleen
jotta se uudelleen voisi mua satuttaa, kiduttaa
eikä itku auta kyyneleet vaan vaihtaa paikkaa
silmistä sydämeen enkä voi tajuta miksi aina minua pakosta muistetaan
kun suru on ovellani tuska sängylläni ja ne lailla puukon viiltää minun sisintäni
maailma on sairas, eikä sitä voi parantaa
mut jos sä jäät se kauneudenkin antaa
elämä on peli, se loppuu aikanaan
mut hei, tule minun kanssani se loppuun asti kulkemaan
miksi minä olen minä, enkä kukaan muu?
miksi edessäni kauneus lakastuu?
eikä rakastuu voi, koska silloin valot sammuu
pimeydessä valo unohtuu
näinkö poliitikot musta välittää, hahhaa
ne mitään välitä, ei kukaan välitä
sanomattomia sanoja, suljettuja ovia
mun elämäni tarina ilman iloa
kaipaan sitä mitä sulta en saa
muutamia sanoja, mutta kai se on liikaa pyydetty
ja edelleenkin sama pystytetty muuri seisoo edessäni,
minne vaan menen tai katson
on se kummallista kuinka sitä hetkeks rakastuu ja ihastuu,
mutta eron hetkellä minuutit muuttuu tunneiks ja päivät viikoiks,
kuukaudet vuosiks ja vuodet ikuisuudeks
mä haluun vaan rakastaa sinua mutta tää epävarmuus löytää taas musta
kolon jonne porautua, kaivautua ja muuttaa asumaan
aina vaan samaa elämäni parodiaa
miksi minä olen minä, enkä kukaan muu?
miksi edessäni kauneus lakastuu?
eikä rakastua voi, koska silloin valot sammuu
pimeydessä valo unohtuu
ja niin kuin köyhälle köyhyys sopii, minä sinua rakastan
ja niin kuin sinulle kauneus sopii, minä sinua rakastan
ja niin kuin köyhälle köyhyys sopii, minä sinua rakastan
ja niin kuin sinulle kauneus sopii, minä sinua rakastan
