Päivä hukkuu talven kuuraan Yksinäinen vaeltaja huokaa matka ei kai pääty koskaan kotiin liekkö saapuu milloinkaan Jäinen lampi ohitseen valuu harmaa metsä ympärillä kuiskii Miekan kahvaa kylmä käsi halaa Joku heistä ei ehkä vielä kuollutkaan Hurmeinen niitty takanaan huudot vaienneet veren virtaan unohdettu on ystävät ja kaikki ne valheet joita kerran kuunnella sai Ristin varjoon langennut ylpeys kattilassaan ylitse kiehui Aseisiin tarttui se kansa joka murheissa vaelsi ja valheissa kylpi Ainoana hän hengittää voittajana verissänsä kotiin palaa ylitse valkeiden niittyjen ja jäiden Järvimaan joka on kiitoksen velkaa Mutta sanomansa lumeen kaivaa kylmä talvi pahin vastustajistaan silmät katsoen uuteen aamuun hän lipuu saleihin jumalten hiljaa Hyinen on talviyö eikä kukaan tietää saa että kukka kukkii taas Kauan unohdetun isänmaan