Tuhannet kadotetut kutsuvat minua unieni seinien takaa Lopulliselle matkalle läpi ihmisyyden Itseensä kahlittuna tässä mätänevässä maailmassa jossa kaikki elollinen on osa kuollutta Pelkoihinsa sidottuna, pelko ikuisesta olevaisuudesta kutsuvat olemaan yhtä, osa äärettömyyttä Nuo sieluttoman maan ilmeettömät kasvot huutavat nimeäni Sitä kuitenkaan ääneen lausumatta Valveunia kuolemasta, sen tuomasta rauhasta Osa luontoa... Omaa itseäni... Nyt ja ikuisesti Verellä värjään maailmani, kuvastan kauniimmaksi Raviten maan, vuodatan itseni syvälle itseeni Tuon punaisen hurmoksen peittäessä kaiken alleen Loppuu aika ihmisen