ei vallankumouksesi hedelmät pitele käsistäsi enää tiukasti esineet liikkuu kun ei katsele nauruun vääntyy manan suu alhaalla holvissa henget rukoilee kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa vielä saatan sinuun katsoa kahden maailman an tähän kauneuden suhteeksi tyhjyyksien välille minä taivuttelen kädet rinnallesi planeettojen alla liikkuu yö leikkaan hiuksesi ja kyntesi nukun yöni suojellen oveasi heiltä ilmeet taiteltuina samettiin uivat aikakaudet mutaiseen virtaan